tiistai 15. helmikuuta 2022

Takaisin Tornioon

 
Tuossa hiukan alle kaksi kuukautta sitten kuulimme, että perheemme tulee muuttamaan pois Tampereelta, vaikka kaikki laatikot on juuri saatu sopivasti purettua Hämeenlinnasta saapumisemme jälkeen. Puolisoni oli saanut töitä museolehtorina, ja mistäpä muusta seurakunnasta, kuin synnyinseudultani Torniosta. 
 
Koska suhteeni lähtökohtaani on vähintäänkin kaksipiippuinen, ajattelin seurata tätä muutosprosessia blogitse. Tarkoitukseni on tallentaa uutta elämämme vaihetta, mutta myös etsistellä hienoja matkakohteita, elämyksiä ja tunnelmia Torniolaaksosta ja kauempaakin pohjoisella leveydellä.
Aika on kulunut todella nopeasti. Ensin yritimme viettää joulua Tampereella banaanilaatiokoiden syvenevässä meressä, ja sitten sairastuimme koko perhe aggressiiviseen mahatautiin, jota kesti liki uudelle vuodelle. Onneksi meillä oli muutossa ja pakkaamisessa paljon apua ja esimerkiksi vanga setäkoiramme Nuutti onkin tällä hetkellä onnellisesti oulussa toipumassa leikkauksesta toisen perheensä luona.

Siirtyminen Tampereelta Tornioon lumimyrskyssä oli oma seikkailunsa. Nyt olemme asettumassa asuttamaan kohtuullisen kivaa rivitalokämppää, joka löytyi lopulta äitini tuttavaverkoston kautta, mikä on hyvin torniolainen alku torniolaisuudellemme.


 
Oleme ehtineet ihmetellä pohjoista valoa joka on niin kirjas ja hetkellinen että sen unohtaa jollei sen kanssa ole tekemisissä säännöllisesti. Kävimme myös kiireesti saavuttuamme katsomassa Aineen taidemuseota ja Tornion kaupunginkirjastoa, jotka olivat nuorena minun turva- ja voimapaikkani ja menossa remonttiin väistötiloihin siirtyen. Pupu Jönssön juoksi kohteessa intensiivistä ympyrää ja minä pidättelin kyyneleitä. Niin paljon on ehtinyt tapahtua päälle kahdessakymmenessä vuodessa, että kaikki soluni ovat ehtineet vaihtua jo kolmeen kertaan. Silti meissä on jotain samaa, minussa ja Torniossa.

Puolisoni on siis asettunut Torniolaakson museoon ja pieni Jönssön on aloittanut osa-aikaisen perhepäivähoidon.  On siis aika järjestää kotia, hakea töitä, pistää hennaa päähän ja aloittaa kirjoittaminen. Yritän ehtiä päivittää kerran viikossa. Sattuisitko sinä, rakas lukijani, tietämään, tarvittaisiinko tällä tai viereisellä kylällä teatteri-ilmaisun ohjaajaa tai historiallista puvustajaa?